Veikkauslotto.com

Европейские лотереи в россии онлайн – официальный сайт, билеты и отзывы, как играть и получить выигрыш | big lottos

Suosituimmat pelirivit

Sitä, millaisella rivillä Lottoa kannattaisi pelata, on tutkittu monella eri tapaa. Vaikka peruslähtökohta on luonnollisesti se, että kaikki rivit ovat aivan yhtä todennäköisiä, on ihmisillä omia suosikkirivejään. Koska Loton suurimmissa voittoluokissa ei ole kiinteitä voittoja on tilanne riippuvainen osumien määrästä. Luonnollisesti enemmän pelatut rivit palauttavat osuessaan vähemmän ja esimerkiksi paljon puhuttu seitsemän ensimmäisen numeron rivi 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7 on edelleen erittäin suosittu. Tuota seitsemän ensimmäisen numeron riviä pelataan edelleen yli tuhat kappaletta per kierros, joten voittosummat sillä jäävät väistämättä pieniksi. Melkoinen pettymys voisi monelle edellä mainitun suosikkirivin pelaajalle tulla, jos rivi yhtenä kauniina päivänä osuisikin. Tuhannen pelaajan jakaessa miljoonaa euroa, laskisi voittosumma tuhanteen euroon per pelaaja. Peräkkäisten numeroiden tai loogisten numerosarjojen lisäksi kannattaa välttää numeroita, jotka muodostava symmetrisiä kuvioita lottokupongille, ne ovat yleisesti ylipelattuja rivejä, vaikka viime vuosina onkin yleistynyt käytäntö, jossa pelaajat haluavat rivinsä puhtaasti arvottuna.

How To Play Finland Lotto Online

As mentioned earlier, you have to be 15 years or older to play the Finland Lotto. It is a game where you need to choose 7 Finland Lottery numbers from the pool of 39. A single line with the lotto will cost you as little as 1 Euro when you buy your tickets in the country. There are other ways to enhance your winning chances – enter the Joker game or else you can opt for the available Double, and this will cost you another 0.25 Euro, but is every cent worth it. The Finland Lotto comes with a guaranteed jackpot of at least 700,000 Euro, so all that it requires from you is to get the correct 7 numbers lined up.

Choose your own lucky numbers or choose Quickpick where numbers are randomly selected for you. Matching all 7 of the main numbers makes you a winner of the first division prize – the big jackpot. Even though the lotto starts off at €700,000, it can grow into much larger sums of money. It rolls over each time its not won and after 5 draws if it still hasn’t been won, the prize money is then distributed amongst winners of the second prize tier. Don’t miss out because the draw is on Saturday 8.45pm and after 8.30, the cut-off time for buying tickets, you don’t want to miss out.

  • If the lottery isn’t won, it’s rolled over
  • It’s a traditional jackpot game, using a matrix 7/39
  • Additional number – the bonus – is used to determine 2nd-prize winners

Other Lotteries Worth Checking out

Draws for the Finland Lotto take place each Saturday. If you want to know more about Finland Lotto results as well as other lotteries of the world and their results, check out Multilotto. It pays to sign up with a registered and licensed gaming company like Multilotto. You’ll find lotteries such as MegaMillions, Mega-Sena, Powerball, Irish Lotto, German Lotto, New York Lotto and El Gordo among many others. Multilotto provides useful information on each one so you can make your choice fully informed. Customers from more than 135 different countries all make use of Multi Lotto which communicates in 15 different languages.

Multilotto was launched in 2011. It is, in fact, one of the leading international betting services for lotteries. They aren’t a lottery operator but you can buy your tickets online and the Finland Lotto results and that of other lotteries will appear on the site immediately after the draw. It’s just a case of signing up, choosing your numbers, paying for them and waiting in anticipation.

Veikkauksen jättipotit

Veikkaukselta voi voittaa huimia summia, vaikka sanottava on, että todennäköisyys on häviävän pieni.

Perinteisestä lauantai-iltojen vetonaulasta, Lotto-arvonnasta, suurin voitto on 15,5 miljoonaa euroa, jonka sai helmikuussa 2019 pelaaja Lohjalta. Kesäkuussa 2018 onnellinen Ruokolahdelta oli tehnyt edellisen ennätyksen 14,5 miljoonaa euroa.

Eurojackpotissa on tehty monimiljonäärejä. Elokuussa 2019 50 siilinjärveläispelaajan porukka voitti yhteensä 92 miljoonaa euroa. Helmikuussa 2018 loimaalainen viiden hengen porukka sai 90 miljoonaa euroa. Huhtikuussa 2017 rikastui yksi pelaaja Tampereelta oikein kunnolla, voittopotti oli yli 86 miljoonaa euroa.

Vakioveikkaus on enemmän järkipeliä, mutta siinä voittopotit ovat sitten huomattasti pienempiä. Suonna 2013 helsinkiläinen pelaaja voitti Vakiosta 750 000 euroa, ja se on alan ennätys.

Miten pelataan Viking Lottoa

Pelissä valitaan kupongilta kuusi päänumeroa väliltä 1-48 ja yksi vikingnumero väliltä 1-8. Vikingloton yhteydessä voit pelata myös tuttuun tapaan Keskiviikko-Jokeria ja Keskiviikko-Lomatonnia.

Peli onkin siitä mielenkiintoinen, että pelissä on peräti 9 eri voittoluokkaa. Pienimmät voitot irtoavat 3+0 tuloksella ja päävoitto on luvassa 6+1 numerolla oikein. Tässä kaikki Viking Loton kaikki voittoluokat sekä voittojen prosenttiosuudet:

Kuusi (6) + 1 oikein, (jaetaan kaikkien 6 +1 oikein tulosten kesken)

Kuusi (6) oikein (n. 250 000€)

Viisi (5) lottonumeroa + yksi (1) lisänumero oikein (n. 10 000€)

Viisi (5) lottonumeroa oikein (n. 1 000€)

Neljä (4) lottonumeroa + yksi (1) lisänumeroa oikein (n. 50€)

Neljä (4) lottonumeroa oikein (n. 25€)

Kolme (3) lottonumeroa + yksi (1) lisänumeroa oikein (n. 8€)

Kolme (3) lottonumeroa oikein (n. 4€)

Lisäksi Vikinglotto Plus voittoluokat on erikseen, pelkkä Plusnumero oikein tuottaa kiinteän 5€.

Rinnalla myös Viking Lotto ja huikea kymmenien miljoonien potteja jakava Eurojackpot

Veikkauksen perinteisen Loton rinnalle ovat viime vuosina tulleet yhteispohjoismainen, keskiviikkoisin arvottava Viking Lotto sekä huikeilla miljoonapoteilla viime vuosina kohahduttanut perjantaisin arvottava Eurojackpot, jota pelataan Suomen ohella viidessätoista muussa Euroopan maassa.

Jos haaveilet nopeasti miljonääriksi tulosta, on Lotto sinun pelisi. Ilman päävoiton luomaa illuusiota Lotto on kuitenkin varsin tappiollinen rahapeli, koska sen palautukset on laskettu niin pieniksi. Huomattavasti suuremmalla todennäköisyydellä rikastut kuitenkin muita rahapelejä pelaamalla. Esimerkiksi netissä pelattavissa verovapaissa rahapeleissä on suuren kilpailun myötä palautusprosentit yhdeksänkymmenen prosentin luokassa ja voittaminen on luonnollisesti täten huomattavasti helpompaa kuin Lotossa. Lisäksi voidaan todeta, että nettikasinot tarjoavat nykyisin myös jackpot-ominaisuuksia eri pelimuodoissaan ja tällöin voidaankin jo puhua useiden miljoonien eurojen kertaluonteisista voitoista. Lotto on suomalaisille instituutio menneiltä vuosilta ja sen pelaaminen kuuluu joidenkin mielestä kansalaisvelvollisuuteen, jos oikeasti yritetään voittaa rahaa, ei Lotto nykypäivänä ole enää kovinkaan viisas vaihtoehto.

Löydät sivustoltamme huikean määrän erilaisia rahapelisivustoja, joista voittaa prosentuaalisesti enemmän rahaa kuin edellä mainituista Veikkauksen peleistä. Tarjolla myös parhaat ilmaiskierrokset ja ilmaista pelirahaa. Mukavia pelihetkiä!

Veikkauslotto.com Arvostelussa

Päivämäärä
2014-06-14
Sivusto
VeikkausLotto.com — Netin kattavin rahapeliopas

Sivuston arvosana
5

Ripaus Loton historiaa

Lotto lanseerattiin Suomeen joulukuussa 1970 ja ensimmäinen virallinen arvonta suoritettiin tammikuussa 1971. Loton säännöt ovat muuttuneet vuosien varrella. Alun perin kuudesta numerosta väliltä 1-40, ollaan siirrytty tämän hetken konseptiin, jossa arvotaan seitsemän numeroa väliltä 1-39. Varsinaisen rivin lisäksi arvotaan vielä lisänumeroita, joiden määrä on myöskin vaihdellut vuosien varrella. Viimeisimpien uudistusten myötä, arvotaan nykyään kaksi lisänumeroa. Pitkän, liki 50-vuotiaan uransa myötä, Lotto on pitänyt tasaisesti pintansa suomalaisten suosikkina, mutta mitä löytyykään Loton takaa?

Ensimmäinen tyly fakta on se, että Loton palautusprosentti on masentavan matala, eli hieman alle neljäkymmentä prosenttia. Toki isojen päävoittojen hehkutus antaa sen kuvan, että Lotto on huikean hieno tapa hankkia rahaa, mutta pienet alavoitot suhteutettuna suureen rivimaksuun tarkoittaa käytännössä sitä, että Lottoa pyörittävä, valtion omistama Veikkaus nappaa jokaisesta euron rivimaksusta kuusikymmentä senttiä omaan taskuunsa. Toki samaan hengenvetoon on muistettava, että Veikkauksen tuotoilla rahoitetaan yleishyödyllistä toimintaa.

Järjestelmät sekä uusi tuplausominaisuus

Loton rivimaksu on siis nykyään yksi euro, tämän lisäksi vuonna 2014 Veikkaus lanseerasi tuplausmahdollisuuden, joka maksaa 25 senttiä riviä kohti. Käytännössä tuplaus suoritetaan niin, että ennen varsinaista arvontaa arvotaan yksi tuplausnumero, joka palautetaan arvontakoneeseen. Tämän jälkeen arvonta suoritetaan ja mikäli tuplausnumero osuu voittoriviisi, voitto nimensä mukaisesti tuplataan. Tuplauksen myötä pelaajan palautusprosentti pienenee entisestään ja tuplauksen kera ostetussa rivissä se on enää hieman alle kolmekymmentäseitsemän prosenttia.

Lottoa voi normaalien rivien lisäksi pelata useamman numeron järjestelmällä tai haravajärjestelmällä. Normaalissa järjestelmässä valitaan 8-11 numeroa ja se takaa seitsemän oikein voiton kaikkien arvottujen numeroiden osuessa järjestelmään. Haravajärjestelmä on hieman monimutkaisempi käsite. Siinä tehdään 12-18 numeron järjestelmä, mutta haravajärjestelmä ei takaa seitsemää oikein, vaikka kaikki arvotut numerot löytyisivätkin haravasta. Harava on epätäydellinen järjestelmä, jossa ei kaikkia rivikombinaatioita ole sisällytetty mukaan ja se pitää tarkistaa jollain valmiilla ohjelmalla tai käsin Haravaoppaan avulla.

Isoja Viking Lotto jättipotteja Suomeen

Viking Loton isoin päävoitto on ollut vuonna 2013 jaettu 15,4 miljoonan euron jättipotti, jonka voitti eräs norjalainen pelaaja. Onnennumeron avulla tarjolla ollut suurin potti on ollut 26 miljoonaa euroa (6 miljoonaa pääpotti + 20 miljoonaa Onnennumero), mutta tuolloin onnennumero ei osunut voittoriviin.

Suomeen on saatu mukavasti myös miljoonavoittoja, suurin on toistaiseksi vuoden 2012 helsinkiläiselle pelaajalle siunaantunut 7,8 miljoonan euron voitto. Toiseksi suurimpana pottina on Suomussalmelle mennyt 7,5 miljoonan euron potti. Tässä vielä Top 10 Veikkauksen sivuilta suurimmat Viking Loton jättipotit Suomeen.

  1. Helsinki 7,8 M€, kierros 46/2012
  2. Suomussalmi 7,5 M€, kierros 21/2014
  3. Lahti 4,6 M€, kierros 14/2010
  4. Espoo 4,1 M€, kierros 3/2012
  5. Helsinki 2,0 M€, kierros 41/2002
  6. Porvoo 1,9 M€, kierros 40/2012
  7. Pohjois-Savo (pieni paikkakunta) 1,9 M€, kierros 30/2008
  8. Lahti 1,8 M€, kierros 46/2008
  9. Hyvinkää 1,8 M€, kierros 45/2000
  10. Liperi 1,6 M€, kierros 44/2006

Veikkauksen pelimuodot

Lotto

Lotto on Veikkauksen suosituin, jokaisen suomalaisen tuntema ja ehkä kaikkein yleisin harrastama veikkauspeli. Veikkauksen Lotto on toiminut samalla kaavalla jo vuosikymmenet. Loton numeroarvonnassa on 40 eri numeropalloa. Lottokupongin täyttäjän pitää arvata seitsemän numeroa ja yksi lisänumero. Lisäksi arvotaan yksi plussanumero. Päävoitto irtoaa kun kaikki seitsemän numeroa ovat oikein. Voittoluokkia on muitakin, mutta näitä on viime aikoina muuteltu suuntaan jos toiseen.

Lotto on suosittu peli ja juurtunut suomalaisten pelaajien pelitapoihin. Siitäkin huolimatta että pelin palautusprosentti, eli laskennallisesti pelaajille takaisin maksettava prosenttimäärä on n. 40%. Lue lisää

Kaikkihan siitä päävoitosta on haaveilleet

Keno

Keno on Loton ohella Suomen suosituimpia rahapelejä. Veikkaus tarjoaa kaksi Kenopeliä päivittäin, pelattavaksi valitaan 2-10 numeroa, 70 numeron joukosta arvotaan 20. Kenon palautusprosentti Veikkaus -sivustolla on varsin kehno, n. 55% luokkaa. Netin kenopeleissä kenon palautusprosentti on vain harvoin alle 95%, yleensä lähempänä 100 prosenttia … Lue lisää

Vakioveikkaus

Vakio, eli vakioveikkaus, on veikkausbrandin nimikkotuote ja jo pitkään osaa suomalaisten elämää. Nykyään vakioveikkausta löytyy myös kansainvälisiltä vedonlyöntitoimistoilta ja yleensä pelaajalle kannattavammalla pohjalla mitä kotimaisella monopolituotteellamme on tarjota. Veikkauksen Vakioveikkaus tarjoaa pelaajille melkoisen kehnoa palautusprosenttia, se on n. 55%… Lue lisää

Veikkauksen tulokset

Oli kyseessä sitten Viking Lotto tulokset, Eurojackpot tulokset, kenon tulokset tai vaikkapa jokeri tulokset, ne kaikki löydät Veikkauksen sivuilta ja tietenkin vanhasta kunnon teksti-tv:stä. Lotto arvonta tv:n puolelta on katsottavissa tätä nykyä MTV3 kanavalla lasten nukkumaanmenon jälkeen. Eurojackpot-arvontaa ei näytetä suorana lähetyksenä TV:ssä, myös ”kaikki tai ei mitään” -pelin tulokset ilmestyvät arvonnan jälkeen sivuille.

Eli jos haluat tietää mitkä olivat tämän illan lotto ja lisänumero oikeat numerot tai vaikkapa ihan mikä tahansa muu tulos, virallisen tiedon löydät Veikkaus -peliyhtiön kotisivuilta. Tuloksia Veikkauksen peleihin löytyy myös teksti-tv:stä ja eri julkaisuista, mutta sen oikean tiedon pelaaja saa nimenomaan Veikkauksen omien palveluiden kautta.

Veikkauksen pelit, tulokset ja muut tiedot peleistä löydät nopeiten ja helpoiten vaikkapa Veikkauksen kotisivuilta, sinne pääset tietokoneen selaimella tai mobiililaitteen selaimella nopeasti ja vaivattomasti. Yksi hyvä keino on myös ladata Veikkaus-sovellus, joka tarjoaa lähes reaaliaikaista tietoa Veikkauksen peleistä ja vedonlyönnin kohteena olevista peleistä ja niiden tilastoista.

Оцените статью